Mikä on RAVA3Pro?

RAVA3pro on Helsingin kaupungin johtama ja valtionvarainministeriön rahoittama kehityshanke kuntien rakennusvalvonnan sähköisen lupaprosessin edelleen kehittämiseen ja prosessien automatisointiin. Hankkeessa on mukana 23 kuntaa. Hankkeen päähakijana ja hallinnoijana toimii Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala.

RAVA3Pro on 23 kunnan yhteinen kehitysaskel kohti parempaa tietomallien hyödyntämistä ja automaattisia prosesseja rakennusvalvonnassa.

Hankkeeseen kuuluvat Helsingin kaupungin lisäksi Espoo,Hyvinkää, Hämeenlinna, Iisalmi, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kirkkonummi, Lahti, Lohja, Mikkeli, Oulu, Pori, Salo, Seinäjoki, Sysmä, Tampere, Turku, Tuusula, Vantaa, Ylöjärvi ja Äänekoski. Kehityshanketta tuetaan myös Valtiovarainministeriön rahoituksella,  ympäristöministeriön kansallisessa vakiointityössä sekä Kuntaliiton kuntien yhteiskehittämisessä.

Yhteistyössä hankkeessa mukana:

MITÄ HANKKEESSA TEHDÄÄN?

RAVA3Pro-hankkeessa aloitetaan konkreettisesti rakennuslupatarkastusten automatisointi lupakäsittelyn nopeuttamiseksi. Hankkeen aluksi määritellään, mitkä rakennuslupaprosessin vaiheet on mahdollista suorittaa automaattisesti ilman ihmisen tulkinta- tai harkintatyötä. Lisäksi määritellään myös yhtenäiset säännöt tulkinnoille, sekä yhteinen standarditarkastussäännöstö. 

Hankkeessa tuotetaan kansallista IFC-tietomallien ja rakennusvalvonnan käyttötapauksien tietosisältömäärittelyä yhteistyössä ympäristöministeriön kanssa. Syntyneestä aineistosta järjestetään julkinen lausuntokierros kansallisen yhteisnäkemyksen aikaansaamiseksi.

 Osana hanketta kehitetään myös keskeisimpien ohjelmistojen kyvykkyys IFC-mallien hallintaan sekä  tietojen automaattisiin välityksiin ja toteutetaan tarvittavat ominaisuustieto- ja koordinaattitietolataukset IFC-mallista kuntien eri rekistereihin. Hankkeessa toteutetaan lisäksi IFC-mallin automaattinen vienti kunnan 3D- kaupunkimalliin, kehitetään rakennustietojen vastaanottoa ja hallintaa, sekä tietojen edelleenvälitystä esimerkiksi kunnan mittaustoimelle rajapintojen kautta. RAVA3Prossa kehitetään myös tarvittavien tietojen luku eri rekistereihin.

RAVA3Pro-hankkeen tavoitteet:

  • aloitetaan konkreettisesti rakennuslupatarkastusten automatisointi lupakäsittelyn nopeuttamiseksi

  • kehitetään valittuihin yleisimpiin ohjelmistoihin kyvykkyys myös IFC-mallien hallintaan ja tietojen automaattisiin välityksiin

     

  • jatketaan Raklin Rakennuslupa tietomallilla -skaalausklinikan tulosten pohjalta uusien pilottihankkeiden kautta tietomallintamisen hyödyntämisen edistämistä rakennuslupaprosessissa (hankekunnat tekevät pilotit oman valintansa mukaisesti ja RAVA3Pro -hanke seuraa ja tukee esim. koulutusmateriaalilla pilotteja)

     

  • nostetaan koulutuksilla ja käytännön testaamisella tietomallien käytön osaamista rakennusvalvonnassa

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ:

Anna-Riitta Kallinen

Anna-Riitta Kallinen

Projektipäällikkö

+358 407709799

anna-riitta.kallinen@arkcon.fi

Suvi Välimäki

Suvi Välimäki

Hankekoordinaattori

 

suvi.valimaki@hel.fi

Aarno Alanko

Aarno Alanko

Ohjausryhmän puheenjohtaja

 

aarno.alanko@hel.fi

 

Lähetä meille mailia tai anna palautetta:

1 + 3 =

RAVA3Pro Talotekniikan Koodistot ja sanastomääritykset on julkaistu

Olemme nyt julkaisseet RAVA3Pro Talotekniikan Koodistot ja sanastomääritykset on julkaistu sekä hankesivullemme että yhteentoimivuusalustalle.

Koodistojen ja sanastojen väliset yhteydet on myös luotu yhteentoimivuusalustalle. Asiantuntija käsikirjoittajana tässä RAVA3Pron hankeosiossa on Markus Järvenpää, kehityspäällikkö, Granlund Oy.

RAVA3Pro TATE TUOTEOSA-koodistoihin pääset täältä:

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/LVI-TUOTEOSA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/RAKENNUSAUTOMAATIO-TUOTEOSA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/SAHKO-TUOTEOSA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/TALOTEKNIIKKA-TUOTEOSA_Versio_1_0

RAVA3Pro TATE TUOTEOSA-sanastoihin pääset täältä:

http://uri.suomi.fi/terminology/lvi-tuoteosa_versio_1_0

http://uri.suomi.fi/terminology/rakennusautomaatio-tuoteosa_versio_1_0

http://uri.suomi.fi/terminology/sahko-tuoteosa_versio_1_0

http://uri.suomi.fi/terminology/talotekniikka-tuoteosa_versio_1_0

 

RAVA3Pro TATE-JÄRJESTELMÄ-koodistoihin:

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/LVI-JARJESTELMA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/RAKENNUSAUTOMAATIO-JARJESTELMA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/SAHKO-JARJESTELMA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/TALOTEKNIIKKA-JARJESTELMA_Versio_1_0

 

RAVA3Pro TATE-JÄRJESTELMÄ-sanastoihin:

http://uri.suomi.fi/terminology/lvi-jarjestelma_versio_1_0

http://uri.suomi.fi/terminology/rakennusautomaatio-jarjestelma_versio_1_0

http://uri.suomi.fi/terminology/sahko-jarjestelma_versio_1_0

http://uri.suomi.fi/terminology/talotekniikka-jarjestelma_versio_1_0

RAVA3Pro buildingSMART International RIR Project status and findings from the perspective of report -julkaistu

RAVA3Pro tilasi buildingSMART Internationalin RIR-kehityshankkeelta raportin RAVA3Pron kehityksessä esille tulleista IFC-standardin kehitystarpeista.

Olemme tehneet yhteistyötä bS RIR-kehityshankkeen kanssa seuraten sen kansainvälistä kehitystä ja raportoiden heille omista havainnoistamme.

Vastuuhenkilöinä raportin laadinnassa olivat bS RIR kehityshankkeesta Nick Nisbet ja Tomi Henttinen.

Raportti toimii keskustelun avauksena myös jatkokehitykseen buildingSMART Internationalin kansainvälisiin kehitysryhmiin.

Voit ladata raportin tästä.

RAVA3Pro LVI-tietosisällön vaatimukset LVI IFC-tietomallien tietorakenteelle ja tietosisällölle lausuntokierros käynnistyy.

Julkaisemme lausuntokierrokselle RAU ja Sähkö -TIETOSISÄLTÖ vaatimukset IFC-tietomallien tietorakenteelle ja tietosisällölle. Pyydämme lausuntoanne aineistosta oheisella lausuntolomakkeilla 27.10.2023 mennessä.

Lausuntomateriaalien visuaalinen taittoasu ei ole lopullinen. Aineisto saa lopullisen taittoasunsa ja asiakirjanumeron julkaisunsa yhteydessä. Lausuntolomakkeisiin voi myös liittää liitetiedostona laajemman lausunnon mukaan.

Lausuntolomakkeeseen tästä https://arkcon.fi/machform/view.php?id=26896

Asiantuntija käsikirjoittajana tässä RAVA3Pron hankeosiossa on  Markus Järvenpää, kehityspäällikkö, Granlund Oy.

Lausuntoaineistoon tästä :

RAVA3Pro LVI-tietosisällön vaatimukset LVI IFC-tietomallien tietorakenteelle ja tietosisällölle lausuntokierros käynnistyy.

Julkaisemme lausuntokierrokselle LVI-TIETOSISÄLTÖ vaatimukset LVI IFC-tietomallien tietorakenteelle ja tietosisällölle. Tämä mahdollistaa IFC-tietomallien skaalautuvan käytettävyyden ja toimivat pohjana rakennusvalvontojen käyttötapauksille.

Pyydämme lausuntoanne aineistosta oheisella lausuntolomakkeilla 29.09.2023 mennessä.

Aineiston laajuuden vuoksi pyydämme teitä merkitsemään lausuntomateriaalin pdf-tiedostoihin kommenttinne siihen sanaston kohtaan mitä kommenttinne käsittelee. Voitte myös käyttää omaa tiedostopohjaa lausuntonne kokoamiseen. Pyydämme liittämään tämän erillisen tiedoston pdf-muodossa lausuntolomakkeen kautta lausuntonne osana.

Lausuntoaineisto

Lausuntolomakkeeseen tästä: https://arkcon.fi/machform/view.php?id=24920

RAVA3Pro RAK -käyttötapauksien ja tietosisältömäärittelyjen lausuntokierros käynnistyy

RAVA3Pro-kehityshankkeessa olemme yhdessä mukana olevien kuntien rakennusvalvontojen ammattilaisten kanssa koonneet työpajoissa valitut käyttötapaukset. Asiantuntija ryhmä on tehnyt tämän pohjalta käyttötapauskuvaukset ja tietosisältömääritykset. Tavoitteena RAK-osiossa on nostaa koneluettavasti esille tärkeäksi koettuja asioita rakennemallista. Ei siis automaattinen tarkastaminen käyttötapauksien osalta.

Katso materiaalit ja jätä lausuntosi 28.9.2023 mennessä

RAVA3Pro – Talotekniikan (RAU/SÄH/TATE) koodistot 1.0 ovat valmiit ja julkaistuna

RAVA3Pro – Talotekniikan (RAU/SÄH/TATE) koodistot 1.0 ovat valmiit ja julkaistuna Julkaisimme aiemmin RAVA3Pro hankkeessa tehdyt LVI-osiomme koodistot, nyt loputkin ovat valmistuneet talotekniikan koodistojen osalta. Aineisto on sovitusti viety yhteentoimivuusalustalle, tässä suorat linkit koodistot.suomi.fi -alustaan:

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/RAKENNUSAUTOMAATIO-JARJESTELMA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/RAKENNUSAUTOMAATIO-TUOTEOSA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/SAHKO-JARJESTELMA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/SAHKO-TUOTEOSA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/TALOTEKNIIKKA-JARJESTELMA_Versio_1_0

http://uri.suomi.fi/codelist/rytj/TALOTEKNIIKKA-TUOTEOSA_Versio_1_0

RAVA3Pro Talotekniikan (LVI/RAU/SÄH/TATE) sanastojen lausuntokierros käynnistyy

Pyydämme lausuntoanne aineistosta oheisella lausuntolomakkeella 22.09.2023 mennessä.  Lausuntomateriaalien visuaalinen taittoasu ei ole lopullinen. Aineisto saa lopullisen taittoasunsa ja asiakirjanumeron julkaisunsa yhteydessä. Aineiston laajuuden vuoksi pyydämme teitä merkitsemään lausuntomateriaalin pdf-tiedostoihin kommenttinne siihen sanaston kohtaan mitä kommenttinne käsittelee. Voitte myös käyttää omaa tiedostopohjaa lausuntonne kokoamiseen.

Pyydämme liittämään tämän erillisen tiedoston pdf-muodossa lausuntolomakkeen kautta lausuntonne osana.

Lausuntoaineistoihin pääset käsiksi täältä.

RAVA3Pro Tilojen, alueiden sekä pinta-alojen käsitteiden ja koodistojen uusi lausuntokierros käynnistyy.

Edellisen lausuntokierroksen lausuntojen perusteella teimme muutoksia aineistoon. Tämän vuoksi laitamme muutetun aineiston vielä uudelle lausuntokierrokselle.

Asiantuntija käsikirjoittajana tässä RAVA3Pron hankeosiossa on Tomi Henttinen, M.Sc. (Arch.) SAFA, Founder CINO, Gravicon Oy.

Pyydämme lausuntoanne aineistosta oheisella lausuntolomakkeella 22.09.2023 mennessä. Tilojen, alueiden sekä pinta-alojen käsitteet ja koodistot -lausuntoaineisto ladattavissa tästä: (RAVA3 tilatyypit v0_8.xlsx)

Lausuntolomakkeisiin voi myös liittää liitetiedostona laajemman lausunnon mukaan.

Lausuntolomakkeeseen tästä: https://arkcon.fi/machform/view.php?id=24445

RAVA3Pro tilojen, alueiden sekä pinta-alojen käsitteiden ja koodistojen lausuntokierros käynnistyy

RAVA3Pro Tilojen, alueiden sekä pinta-alojen käsitteiden ja koodistojen lausuntokierros käynnistyy.

Asiantuntija käsikirjoittajana tässä RAVA3Pron hankeosiossa on Tomi Henttinen, M.Sc. (Arch.) SAFA, Founder CINO, Gravicon Oy.

Pyydämme lausuntoanne aineistosta oheisella lausuntolomakkeella 07.07.2023 mennessä. Lausuntolomakkeisiin voi myös liittää liitetiedostona laajemman lausunnon mukaan.
Huom! Lausuntomateriaalien visuaalinen taittoasu ei ole lopullinen. Aineisto saa lopullisen taittoasunsa ja asiakirjanumeron julkaisunsa yhteydessä.

RAVA3Pro SÄH/RAU/TATE tuoteosa- ja järjestelmäkoodistot lausuntokierros käynnistyy

Pyydämme lausuntoanne RAVA3Pro-kehityshankkeessa tuotetusta aineistosta oheisella lausuntolomakkeella 15.06.2023 mennessä.

Lausuntolomakkeisiin voi myös liittää liitetiedostona laajemman lausunnon mukaan.  Aineisto saa lopullisen taittoasunsa ja asiakirjanumeron julkaisunsa yhteydessä. Asiantuntija käsikirjoittajana tässä hankeosiossa on Markus Järvenpää, kehityspäällikkö, Granlund Oy.

Huom. LVI-suunnittelun osalta talotekniikan tuoteosa- ja järjestelmäkoodistot ovat jo olleet lausunnolla, valmistuneet ja julkaistu kansalliselle yhteentoimivuusalustalle. Niitä ei sen vuoksi enää ole tässä lausuntopyynnössä.

RAVA3Pro -hankeryhmä päätti kokouksessaan 20.4.2023, että LVI – tuoteosa- ja järjestelmäkoodistot voidaan nyt julkaista yhteentoimivuusalustalle.

Aineisto kävi ensin ennakkolausunnolla hankekunnilla, sen jälkeen julkisella avoimella lausuntokierroksella ja nyt aineisto on käsitelty näiden jälkeen julkaisuvalmiuteen.

Aineiston vienti yhteentoimivuusalustalle käynnistetään saman tien, ilmoitamme täällä hankesivuilla kun aineisto löytyy y-alustalta.

Tällä välin lukittu ja hyväksytty aineisto ladattavissa pdf-muodossa täältä

Regulatory Room Session 2: Regulatory Information Requirements (RIR) Project 28.3.2023:

“RAVA3Pro – Towards automated checking of BIM-Based Building Permit“Anna-Riitta Kallinen, RAVA3Pro Project Manager

“RAVA3Pro – MEP – Finnish national requirements for MEP IFC models”  Markus Järvenpää, Granlund

IFC to become a mandatory building permit document in Finland 29.3.2023

“RAVA3Pro permit process” Aarno Alanko, RAVA3Pro Chair of Board

“Roadmap to automated code checking Finnish approach” Tomi Henttinen, Gravicon Oy

Pysy kartalla ajankohtaisista asioista

Liittymällä mukaan ilmaiseen KIRAHubin organisoimaan rakennuslupayhteisöön pysyt helpoiten kartalla ajankohtaisista RAVA3Pro-kehityshankkeeseen liittyvistä asioista.

RAVA3PRO:SSA MUKANA

Share This