Kestävä kaupunki
Kuvaus:
Ympäristöministeriön koordinoima Kestävä kaupunki -ohjelma käynnistää haun, jossa etsitään kaupunkien ja kuntien sosiaalista kestävyyttä edistäviä hankkeita. Haussa avustetaan kokeiluja ja pilotteja, jotka testaavat uusia ratkaisuja tai aiemmin testattujen ratkaisujen laajempaa käyttöönottoa. Haku on avoinna 4.10. saakka.
Tässä haussa kokeilujen ja pilottien teemoina voivat olla esimerkiksi osallisuus, yhteisöllisyys, uudet osallistumisen tavat, yhteiskehittäminen, eriarvoisuuden kaventaminen tai palveluiden saavutettavuus eri väestöryhmien kannalta. Hankkeiden odotetaan tuottavan uutta tietoa, palveluja tai toimintamalleja, joiden avulla voidaan kehittää kaupunkien ja kuntien toimintaa tai lisätä asukkaiden hyvinvointia.
Hankkeiden tulee olla kestoltaan rajattuja ja tavoitella pysyviä muutoksia kaupungin ja kuntien käytännön kehittämisessä tai johtamisessa, toiminnan suunnittelussa ja seurannassa. Hankkeisiin tulee sisältyä myös uudentyyppisiä yhteistyömuotoja tai yhteistyötä kuntien eri yksiköiden välillä, kuntien välillä tai kuntien ja muiden organisaatioiden välillä.
Koska Kestävä kaupunki -ohjelma etsii ratkaisuja kestävän kehityksen eri teemoja yhdistäviin tai nykyisten toimien väliin jääviin haasteisiin, hankkeiden tulee kytkeytyä sosiaalisen kestävyyden lisäksi myös johonkin ohjelman muista kolmesta teemasta. Näitä teemoja ovat vähähiilisyys, älykkyys ja terveellisyys.
Kokeiluja ja pilotteja tuetaan valtionavustuksella, jonka myöntää ympäristöministeriö. Avustuksen hakijana voi toimia kunta, kuntayhtymä, seutukunta, maakunnan liitto tai näistä muodostuva konsortio. Tässä haussa tukea jaetaan yhteensä enintään 250 000 euroa. Avustusta voidaan myöntää yksittäisen hankkeen kustannuksiin korkeintaan 60 prosenttia, kuitenkin enintään 30 000 euroa.
Lisätietoa hausta on tarjolla syyskuussa järjestettävässä hakuinfossa, jonka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Valittavien kokeilujen ja pilottien tueksi järjestetään kick-off -tilaisuus, sparrausta, tulostapahtumia sekä muuta viestinnällistä tukea.
Lisätietoja: Ohjelmapäällikkö Virve Hokkanen, Kestävä kaupunki -ohjelma, p. 02952 50034, etunimi.sukunimi@ym.fi