KIRAHVI-ryhmä: Smart City – Ylimarkkinoitu myytti vai vastaus ilmastokriisiin?

Smart City on sanapari jota vihataan ja rakastetaan. Älykaupungista on puhuttu 1970-luvulta asti. Pitkään keskustelu keskittyi teknologiaan ja sai osakseen myös paljon kritiikkiä. Viimeisten vuosien aikana ajatus älykkäästä kaupungista on laajentunut ja kattaa alleen muun muassa uudet johtamisen ja asukkaiden osallistamisen tavat sekä kestävän kehityksen kysymykset.

Marraskuun KIRAHVI-ryhmässä keskustelemme älykkäisiin kaupunkeihin liittyvistä ennakkoluuloista ja myyteistä. Pyrimme yhdessä löytämään eri näkökulmat, jotka älykkäiden kaupunkien kehittämisessä tulisi huomioida.

Lisäksi haluamme kuulla hyviä käytäntöjä eri kokoisilta suomalaisilta kunnilta siitä, miten älykkäitä ratkaisuja on otettu käyttöön ja johdettu onnistuneesti. Esimerkit voivat koskea laajasti niin digitaalisten ratkaisujen käyttöönottoa, kaupungin visiota älykkyydestä, kuin uusia kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä KIRAHub ja Sitowise.

Keskustelussa:
– Mitä Smart City tarkoittaa Suomessa ja Pohjoismaissa?
– Ovatko Smart City -myytit totta?
– Tilannekuva kehityksestä ja missä asioissa Suomessa on onnistuttu?
– Miten parhaat käytännöt saataisiin laajasti käyttöön?

Ilmoittaudu mukaan tästä

Lisätietoa KIRAHVI-ryhmästä täällä.

OHJELMA

 

13.00 Tervetulosanat

13.10 Myytinmurtajat: Onko Smart City utopiaa?

  • Veera Mustonen, johtaja, Smart Cities and Mobility, Spinverse
  • Miimu Airaksinen, kehitysjohtaja, SRV
  • Aleksi Neuvonen, toinen perustaja, Demos Helsinki
  • Sanna-Mari Jäntti, johtaja, Miltton

Kotimaisia menestystarinoita älykaupungeista

  • Saara Vauramo, ohjelmajohtaja, Green Lahti, Lahden kaupunki
  • Päivi Raivio, perustaja, Parkly
  • Aino Hatakka, projektipäällikkö, HSY
  • Jari Kuusisto, tuotepäällikkö, Iot Smart Cities, Wapice

Voiko kestävää kehitystä olla ilman Smart Citya?

  • Veera Mustonen, johtaja, Smart Cities and Mobility, Spinverse
  • Miimu Airaksinen, kehitysjohtaja, SRV
  • Aleksi Neuvonen, toinen perustaja, Demos Helsinki
  • Sanna-Mari Jäntti, johtaja, Miltton

Askelmerkit eteenpäin – kenet on saatava mukaan?

Kommenttipuheenvuorot osallistujilta ja avoin keskustelu

16.00 Tilaisuus päättyy