#kirahviryhmä – Suomesta tekoälyn edelläkävijä

KIRA-alan digitalisaation vauhdittaminen vaatii koko toimialan visionääristä ja innostavaa yhteistyötä. Tule mukaan KIRAHVI-ryhmän toimintaan luomaan pohjaa sille, miten teemme yhdessä Suomesta rakennetun ympäristön kestävän digitalisaation edelläkävijän!

KIRAHVI-ryhmä, eli KIRAHubin visionääriset innostajat, perustettiin alkuvuodesta 2020 jatkamaan KIRA-digi -hankkeessa hyväksi todettua siilotonta digitalisaatioyhteistyötä. Tarvitsemme koko ekosysteemin voimaa, jotta meillä yleishyödyllisenä ja voittoa tavoittelemattomana, koko alaa digitalisaation näkökulmasta läpinäkyvöittävänä yhteisönä on mukana mahdollisimman monimuotoinen ja motivoitunut joukko pohtimassa sitä, millaisin toimenpitein voimme yhdessä parhaiten tukea rakennetun ympäristön kestävää digitaalista tulevaisuutta. Tarvitsemme mukaan tekijöitä, ajattelijoita, haastajia ja visionäärejä.

KIRAHVI-ryhmän kokoonpanon ja toimintamallin työstämiseen osallistettiin laaja joukko toimijoita niin liittojen, järjestöjen, ministeriöiden, rahoittajien, kuntien kuin yritystenkin edustajista. Yhteisten tarpeiden määrittelyn lopputuloksena syntyi kaikille KIRA-alan toimijoille avoin yhteistyöryhmä ja sen toimintamallit.

KIRAHVI-ryhmä kokoontuu yhdessä valittujen teematapaamisten muodossa. Ryhmä toimii toimialan yhteisen kestävän digitalisaation vision kokoajana ja sen toteutumisen seuraajana.  Tarkoitus on myös vision teemojen pohjalta määritellä toimialan yhteisiä oppimispolkuja, joiden kautta alan digitalisaatiota päästään systemaattisesti ohjaamaan ja mittaamaan. Ryhmän määrittelyiden avulla pyritään myös edesauttamaan oppimispolkujen puuttuvien osien, kuten spesifin koulutuksen, yhteistyömuotojen tai rahoitusinstrumenttien, synnyttämisessä.

KIRAHub toimii KIRAHVI-ryhmän kokoonkutsujana sekä viestijänä, ja edistää sen määrittelemien oppimispolkujen konkretisointia.  Tavoitteena on, että oppimispolut tarjoavat tulevaisuudessa kaikille rakennetun ympäristön toimijoille helpon tavan määritellä oman organisaation osaamisen kypsyysaste esimerkiksi tietyn teknologian suhteen, ja löytää itselle mielekäs ja konkreettinen polku toiminnan kestävään digitalisoimiseen. Ensimmäinen oppimispolku toimialan tekoälyosaamisesta määriteltiin osana KIRA-alan ensimmäistä FAIA:n ja SILO.AI:n kanssa organisoitua tekoälyohjelmapilottia.

ILMOITTAUDU MUKAAN

TÄSSÄ TAPAAMISESSA:

Aiheena jo tunnistetun tekoälyoppimispolun puuttuvan toimialaspesifin tekoäly- ohjelmakokonaisuuden synnyttäminen. Yhteinen kestävän digitalisaation visio ja mittarit, yhteisen oppimispolun täydentäminen, uudet palvelut osana kokonaisuutta ja syöte Kansalliseen kasvuohjelmaan.