#KIRAilmasto: Maisemakuva vähähiilisen rakennetun ympäristön rahoitukseen

Suomessa rakennetun ympäristön eri toimialat ovat laatineet itselleen hiilineutraalisuuden tiekartat. Ilmastonmuutosta torjuvien ja vähähiilisyyttä tukevien tuotteiden, teknologioiden, palveluiden ja toimintamallien kehitys eteneekin nyt alalla nopeasti. Ilmastokriisin estämiseksi on tehtävä kaikki mahdollinen seuraavan 10 vuoden aikana.

Uusien tuotteiden ja teknologioiden kehittäminen ja ennen kaikkea skaalaaminen vaatii kuitenkin mittavia rahallisia panostuksia. Tänä vuonna käynnistynyt Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelma tukee vuosina 2021–2023 yhteensä 40 miljoonalla eurolla suomalaisyrityksiä vähähiilisten ratkaisujen kehittämisessä rakennetun ympäristön saralla. Tämän lisäksi on tarjolla myös merkittävä määrä muuta rahoitusta, esimerkiksi EU:n eri ohjelmista sekä keväällä rahoitustoimintansa käynnistyneeltä Ilmastorahastolta

Tämä tilaisuus esittää maisemakuvan kiinteistö- ja rakentamisalan ilmastokestävyyden parantamiseen saatavilla olevan rahoitukseen. Keskustelussa esitellään muun muassa Ilmastorahaston, Horisontti-hakujen sekä muiden EU-instrumenttien, kuten LIFE ja Innovation Fund, mahdollisuuksia.

Tervetuloa kuulolle!

Ilmoittaudu mukaan

Tilaisuuden keskustelijat:

Virpi Mikkonen, Account Lead, Business Finland
Pia Erkinheimo, asiakkuudet & dealflow, Ilmastorahasto
Tom Warras, Senior Advisor, Business Finland
Pekka Rantala, Senior Advisor, Business Finland
Markku Pekonen, Advisor, Business Finland

 

  • 00

    päivää

  • 00

    tuntia

  • 00

    minuuttia

  • 00

    sekuntia