Energiansäästöä datalla isännöinti- ja kiinteistöpalveluissa -hanke jalkautui Taloasema-päivien 1980-luku -teemaisille minimessuille 4.9.2025. Hämeenlinnan Aulangolle kokoontui laaja joukko Taloasema-verkoston ammattilaisia, ja hanketiimistä paikalla olivat TIEKEn Tommi Salo ja KIRAHubin Teemu Lehtinen. Tavoitteena oli havainnollistaa, miten energiankulutukseen liittyvää verrokkidataa voidaan hyödyntää päätöksenteossa sekä innostaa lisää Taloasema-verkoston isännöintitoimistoja mukaan hankkeen työpajoihin ja pilotteihin.
Peli konkretisoi verrokkidatan hyödyt
Tapahtumassa esiteltiin pieni peli, joka demonstroi, miksi pelkät energiankulutustiedot per kuutiometri eivät anna välttämättä koko kuvaa taloyhtiön energiatehokkuudesta. Vasta verrokkidatan avulla vastaavista kohteista voidaan tehdä piilevät ongelmat näkyväksi ja tunnistaa säästöpotentiaali. Tähän tarvitaan yhteinen toimintamalli datan jakamiseksi ja hyödyntämiseksi koko toimialalla.
Vilkas keskustelu minimessuilla
Pelin ympärille syntyi paljon keskustelua siitä, miten energiadataa voitaisiin käytännössä hyödyntää. Esille nousi muun muassa:
- Olemassa olevia datalähteitä on mm. energiayhtiöillä ja palveluntarjoajilla ja nämä kannattaa ottaa mukaan yhteiseen ekosysteemiin
- Osakkaiden vakuuttaminen on keskeistä – taloyhtiön hallituksella on suuri rooli siinä, mitä toimenpiteitä viedään yhtiökokouksen päätettäväksi
- Energiatehokkuustoimet olisi hyödyllistä validoida pitkällä aikavälillä, tulevaisuudessa huoneistotietojärjestelmän kunnossapito- ja muutostyötiedot mahdollistavat tämän
- Taloudellinen näkökulma on avainasemassa – kaikki tiedot on pystyttävä kääntämään euroiksi, jotta osakkaat voivat tehdä päätöksiä
- Kun taloyhtiössä havaitaan normaalia suurempi kulutus, tarvitaan selkeitä toimenpide-ehdotuksia
- Myös asumistottumukset vaikuttavat energiankulutukseen, ja viestintä sekä koulutus voivat tukea muutosta
Yhdessä kohti energiatehokkaampaa asumista
Taloasema-päivien minimessut tarjosivat erinomaisen foorumin keskustella energiadatan hyödyntämisestä ja kerätä näkemyksiä hankkeen seuraavia vaiheita varten. Hankkeen tavoitteena on auttaa isännöitsijöitä ja taloyhtiöitä tunnistamaan säästömahdollisuudet, perustelemaan energiatehokkuustoimet osakkaille ja muuttamaan ne konkreettisiksi euroiksi.
Lue lisää hankkeesta ja lähde mukaan: https://tieke.fi/hankkeet/datalla-energiansaastoa/