Toteutuneet uhkakuvat esimerkiksi nopeasti leviäviin epidemioihin tai pakolaiskriiseihin liittyen ovat nostaneet hyvinvointivaltion palvelutilaverkkojen kapasiteetin ja kantokyvyn aivan uudella tavalla keskusteluun.

Kun aiemmin puhuttiin lähinnä palveluiden karsimisesta ja keskittämisestä, nyt niin päätöksentekijät, viranomaiset kuin kansalaisetkin ovat ymmärrettävästi huolissaan etenkin terveydenhuollon kriittisen tilapaikka-, materiaali- ja henkilöstökapasiteetin riittävyydestä. Samalla kun palveluiden kantokyky on koetuksella äkillisen kriisin edessä, palveluita käyttävän väestön ikääntyminen, kaupungistuminen ja syntyvyyden lasku vaikuttavat voimakkaasti kuntien taloudelliseen kantokykyyn sekä edellytyksiin järjestää asukkailleen lakisääteiset palvelut nyt ja tulevaisuudessa. (Valtionvarainministeriön Kuntien tilannekuva 2020-raportti). Väestötilastot ylläpitävät toisaalta harhaa siitä, missä suomalaiset todellisuudessa viettävät aikaa ja käyttävät palveluita. Tutkijat ovat puhuneet monipaikkaisuudesta jo kauan, mutta nyt poikkeusolot ovat konkretisoineet ilmiötä.

Monioireinen potilas, (tietojärjestelmä)arkkitehtia konsultoitu

Resurssien viisaan käytön kannalta on ongelmallista, että kuntien investointipaineet etenkin koulu- ja päiväkotiverkostoihin ovat tietyillä alueilla paikoin mittavat, kun toisaalla väestön vähetessä monen kunnan käsissä on rakennuskanta, joka on julkisten palveluiden supistumisen myötä tyhjentynyt tai vajaakäytöllä. Toisaalta muuttuvat palvelutarpeet voivat pakottaa ottamaan jo lakkautettuja palveluyksiköitä uudelleen käyttöön. Ongelmana on, että teknisen käyttökunnon lisäksi yksi rakennuksiin liittyvä vanhenemisen muoto on toiminnallinen vanheneminen. Tarpeiden ja toimintatapojen muuttuminen (esimerkiksi uudenlaiset oppimisympäristöt) vaikuttavat osaltaan siihen, millaisia vaatimuksia rakennuksille asetetaan. Tämä, sekä nykyisen palvelutilaverkoston miljardiluokan korjausvelka johtaa ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa Suomea oltaisiin taas kerran rakentamassa uudelleen. Ilmastokriisin myötä yhteiskunta on myös eräänlaisen kestävän uudistumisen pakon edessä. On ratkaisevan tärkeä kysymys, missä ja miten kunnat palvelunsa tulevaisuudessa tuottavat ja mitoittavat, ja tarkastellaanko palvelutilaverkkoja jatkossa ennakkoluulottomammin, kenties kunnallishallinnollisten, toimialakohtaisten ja omistajuuden rajojen yli?

Palvelukapasiteetin mitoitus todellisen kysynnän mukaan esimerkiksi kausiluonteisesti tai yllättävien kriisien edessä edellyttäisi palveluverkoilta merkittävää adaptoitumiskykyä sekä toisaalta digitaalisuuden jättiloikkaa ennakoivaan suunnitteluun – ei siis pelkästään rakennetun ympäristön IoT:n osalta, vaan myös ihmisten todellisen elämänpiirin digitaalista mallinnusta ja asiointitietojen saatavuutta. Kaikkea muuta kuin yksioikoinen asia yksilön tietoturvan ja oikeuksien näkökannalta. Joka tapauksessa on selvää, että niin äkillisiä kriisejä kuin vääjäämättömästi eteneviä palvelutarvemuutoksia yhdistää luotettavan, ajantasaiseen tietoon perustuvan tilannekuvan muodostamisen sekä ennakoinnin tarve. Tämä haastaa toimijoita kehittämään ja ottamaan käyttöön uudenlaisia digitaalisia työkaluja suunnittelun tueksi. Kyse on osaltaan kuntatalouden haasteitten ratkaisemisesta, sillä palveluverkostojen ylläpitoon kohdentuu valtaosa julkisen sektorin budjetista. 

Palvelu – parantunut hoidosta huolimatta?

Palveluiden järjestämisen mallia on pohdittu useamman hallituksen voimin etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta. Tällä välin kunnat ja alueet ovat lähteneet miettimään omia ratkaisukeinojaan. Kysymys siitä, miten toteuttaa hyvään arkeen ja elämänlaatuun liittyvien palvelurakenteiden uudistaminen ja toisaalta varmistaa nykyistenkin ylläpitäminen julkisen sektorin voimakkaasti velkaantuessa, on kimurantti. Koronaepidemia on nostanut esille yhteiskunnan huoltovarmuuden. Asiaa on tarkasteltava siis siltäkin kannalta, mikä tulevaisuuden palveluverkostojen optimaalisessa järjestämisskenaariossa on tehokkuuden ja iskunkestävyyden suhde – ja mikä on hajautettuihin julkisiin palveluihin perustuvan pohjoismaisen hyvinvointivaltion palveluverkoston silmäkoko. Onko parasta jättää ongelmien ratkaiseminen maakuntien tai valtion leveille harteille, vai voisiko (ruohonjuuritason) toimijoiden ja nopeiden kokeilujen kautta kehittää tehokkaammin paikallisesti räätälöityjä palvelu(tila)malleja haasteisiin vastaamiseksi? 

Vertikaalista näkökulmaa ja vastakkainasettelua hedelmällisempi tarkastelutapa lienee horisontaalisten toimintamallien kehittäminen, jossa tila- ja palvelurakenteita tarkastellaan ennakkoluulottomammin monipaikkaisesti, myös kolmannen ja ns. neljännen sektorin jakamis- ja elämystalouden palvelualustojen, sekä digitalisaation siivittämänä. Kertaluontoisten investointien ja ylläpidon näkökulma vaihtuisi palvelutoiminnan mahdollistamiseen ja tilakapasiteetin käytön jatkuvaan optimointiin. Tällaista alue- ja palvelurakennetta voisi kuvata resurssinokkelaksi entisaikojen talonpoikaisjärjen hengessä, mutta 2020-luvun teknologisten innovaatioiden mahdollistamana. 

Ohessa resepti, jonka pyydän ystävällisesti syömään

Panostetaan siis palveluverkkojen osalta riittävään omavaraisuuteen ja robusteihin rakenteisiin, resurssihukan vähentämiseen ja resilienssin lisäämiseen, sekä yhteistyöhön uudenlaisten palveluiden, tilojen ja konseptien kehittämisessä. Pidetään kiinni rakennettuun ympäristöön liittyvästä digikehityksestä ja kehitetään myös tiedolla johtamisen työkalupakkia, jonka avulla tulevaisuudessa suunnitellaan ja hallinnoidaan saavutettavuus- ja kapasiteettioptimoituja, alueelliseen tai jopa yksilölliseen palvelutarpeeseen räätälöityjä palveluekosysteemejä.

Blogin kirjoittaja Emilia Rönkkö on arkkitehti, tekniikan tohtori ja yhdyskuntasuunnittelun dosentti. Hän työskentelee Locia Oy:ssä, joka on toimitila- ja palveluverkkojen suunnitteluun erikoistunut asiantuntijayritys.

Emiliaa motivoi halu ylittää tieteenalakohtaisia rajoja sekä yhdistää eri toimialojen asiantuntemusta dynaamisten tiedolla johtamisen ratkaisujen ja datalähtöisten kaupunkisuunnittelun prosessien kehittämisessä. Hän näkee omalla alallaan tärkeäksi uudenlaisten digitaalisten välineitten kehittämisen kestävään rakennetun ympäristön resurssien hallintaan. Kirjoittaja uskoo, että analyyttisyys, tiedon tuottaminen ja siihen liittyvä menetelmällinen osaaminen on yhä tärkeämpi osa luovaa suunnittelutyötä ja monimutkaisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisua.

Olisitko sinä kiinnostunut blogaamaan/vlogaamaan kanavissamme ja jakamaan visiosi rakennetun ympäristön tulevaisuudesta? Tiedätkö jonkun, jonka ääni kannattaisi ehdottomasti nostaa Hubissa esiin? Laita meille ehdotus mailiin info@kirahub.org

Share This

Jatkamalla sivuston käyttöä hyväksyt sen tarjoamat evästeet. lisätietoa

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close