Loputon puhe murroksesta, systeemisen muutoksen tarpeesta ja teknologisten termien viljely saattavat monet pois mukavuusalueeltaan, jolloin pelko oman roolin merkityksellisyydestä aiheuttaa ymmärrettävästi muutosvastarintaa. Uutta luotaessa jokainen joutuu etsimään rooliaan ja omaa paikkaansa osana kokonaisuutta. Tarvitsemme kaikki jotain, mihin kiinnittyä.
Uusien alkujen kynnyksellä ja KIRA-ekosysteemin tilaa suunnitellessa lapseni kyselyikä on tarttunut minuun. Mutta Miksi? Miksi me näin tehdään, kun noi tekee noin? Miksi ei voitaisi tehdäkin näin? Miten tämä kaikki muuttuu, jos tehdään niin kuin kaikki muut? Mutta nyt en kyllä ymmärrä, voisitko selittää? Kysyn itseltäni ja muilta päivittäin miksi. Ja olen ylpeä siitä, mitä teen. Välillä väsynyt, välillä turhautunut, välillä eksyksissä, mutta en koskaan mieti, että tässä ei ole mitään järkeä. Työ tekee minut ylpeäksi ja vastaan mielelläni muiden kysymykseen miksi. Eikä monikaan asia tietenkään ole lopulta yksinkertainen tai mustavalkoinen, mutta kun yksinkertaistan edes vastauksen kysymykseen miksi, on minun paljon helpompi keskittyä tekemään. Jätän suurimman osan substanssista mielelläni muille ja pitäydyn omalla mukavuusalueellani. Kysymässä miksi ja etsimässä yhteistä vastausta siihen.
Mutta miksi mukavuusalueelleen jääminen olisi väärin, eihän se tarkoita samaa, kuin yksinäisyys, laiskuus tai jämähtäminen? Minä ainakin valitsen mukavuuden ikävyyden sijaan, sillä haluan nauttia siitä, mitä teen. Mukavuusaluettaan voi varustella, laajentaa ja sen voi myös jakaa. Ensin hankitaan kestävä perusta ja seinät ja sitten sisustetaan pikkuhiljaa. Jos joku ei enää toimi niin hankitaan harkiten uutta tilalle tai todetaan, että itseasiassa pärjään vähemmällä. Osaa sinä tuo, niin minä osaan tämän. Jos löydämme yhteisen merkityksen ja oman roolimme sen toteuttamisessa, niin eikö omalla mukavuusaluellaan ole aika mukavaa olla? Merkityksellistä. Tähänhän digitalisaatio parhaassa tapauksessa voi työelämäämme muokata, jos sallimme sen niin tehdä. Markkinointitaustaisena yksinkertaistan paljon, etsin tarinoita ja punaista lankaa, mietin, miltä asiat näyttävät kunkin päässä ja konkretisoin, sillä se auttaa minua löytämään kiteytetyn ajatuksen. Se on minun substanssiani yhteiseen päämäärään.
”Jos löydämme yhteisen merkityksen ja oman roolimme sen toteuttamisessa, niin eikö omalla mukavuusaluellaan ole aika mukavaa olla? Merkityksellistä. Tähänhän digitalisaatio parhaassa tapauksessa voi työelämäämme muokata, jos sallimme sen niin tehdä.”
Kun yhteinen miksi löytyy, niin asiat helpottuvat. Mikromanageeraus vähenee, hampaiden kiristely harvenee ja argumentointi helpottuu. Löytyy yhteinen alue, jossa kaikilla on mukavaa, sillä kukaan ei tallo toisen varpaille. Myös omien virhelaukausten myöntäminen ja hyväksyminen käy yhteisen päämäärän kautta helpommaksi. Virheistähän oppii. Parhaassa tapauksessa päätyy kysymään kysymyksiä, joita ilman virhettä ei olisi tullut edes kysyneeksi. Luin jostain, että juuri virheiden tekemiseen tarvitsemme ihmistä tulevaisuudessa – eihän tekoäly muuten kehity. “Miksi” on filosofiaa ja empatiaa parhaimmillaan. Miksi-kysymys asettaa siihen vastaajan tarkastelemaan omaa mukavuusaluettaan vastaajan näkökulmasta. Miksi-kysymys laittaa kysyjän ymmärtämään vastaajan valintaa ennen sen tuomitsemista. Miksi-kysymyksen kautta voimme löytää yhteisen jaetun mukavuusalueen. Ehkä tämä on jonkinlaista idealismia, mutta onko se väärin?
Nyt jos koskaan, on olemassa monia teemoja, joiden parista voi löytää merkityksellisen vastauksen kysymykseen miksi. Usein vastauksen voi antaa jopa yhdellä sanalla – koska maapallo! Ja kun aletaan keskustella yhteisistä päämääristä teknologian sijaan, huomataan nopeasti, että pöydän ääressä on moninainen joukko ihmisiä tuomassa intohimoaan ja substanssiaan vastaukseksi. Yhteinen sanasto löytyy, kun jokainen joutuu selittämään miksi teen mitä teen, niin, että kaikki sen ymmärtävät. Kun tämä on selvää, aletaan tekemään. “Miksi” tarvitsee vain mittarit tuekseen – muutenhan kysyjät eivät saa vastauksiaan. Eikä aikaakaan, kun tämä uusi mukavuusalue alkaa kantaa hedelmää.
”“Miksi” on filosofiaa ja empatiaa parhaimmillaan. Miksi-kysymys asettaa siihen vastaajan tarkastelemaan omaa mukavuusaluettaan vastaajan näkökulmasta. Miksi-kysymys laittaa kysyjän ymmärtämään vastaajan valintaa ennen sen tuomitsemista. Miksi-kysymyksen kautta löytyy ehkä yhteinen jaettu mukavuusalue.”
Teknologia ei ole vastaus kysymykseen miksi. Digitalisaatio ei anna meille merkitystä. Se avaa yhden tien, jolla on enemmän mahdollisuuksia mennä nopeasti merkityksellisempään suuntaan, tai mennä ilman suuntaa vielä nopeammin metsään. Mitä useampi pää on miettimässä jaetulla mukavuusalueella vastausta yhteiseen kysymykseen, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se saavutetaan kestävästi. Minulle kestävä digitalisaatio merkitsee ennen kaikkea kysymistä ja yhteisen vastauksen etsimistä. Vastauksen, josta jokainen osapuoli voi löytää itsensä.
Teknologia ei ole vastaus kysymykseen miksi. Digitalisaatio ei anna meille merkitystä. Se avaa yhden tien, jolla on enemmän mahdollisuuksia mennä nopeasti merkityksellisempään suuntaan, tai mennä ilman suuntaa vielä nopeammin metsään.
Kun mietin, miksi olen innoissani uudesta Mariaan avautuvasta tilastamme, on lyhyt vastaus, koska maapallo! Tavoitteeni on, että voimme yhdessä luoda Mariaan ekosysteemin jaetun mukavuusalueen, jonka kautta missiomme kestävän digitalisaation vauhdittamisesta innostaa, osallistaa ja tekee mahdollisimman monet ylpeäksi omasta tekemisestään. Minulle mukavuusalue 3.0 on siellä, missä lapsen into kokeilla, kysyä ja oivaltaa heräävät, missä näemme kirkkaasti sen, miksi teemme, ja missä etsimme yhdessä uusia tapoja löytää perille. Mukavuusalueellaan on helppo olla ylpeä, koska vastaus kysymykseen “Miksi teen, mitä teen?” on kirkas. Yhteisen merkityksen kautta luotu tila ei rajoitu sijaintiin, sillä se on ennen kaikkea mielentila, jossa toisen reviiriä kunnioitetaan, taitoja vaalitaan ja kehitystä ruokitaan. Se ei ole edes lokaalia – koska maapallo.
Tervetuloa luomaan uutta mukavuusaluettasi Mariaan – vain uskallus on rajana!
Blogin kirjoittaja Vappu Id vastaa KIRAHubissa yhteisöstä ja kulttuurista. Hän on ekonomi ja toiminut yrittäjänä, tutkijana ja luovana konsulttina kestävien kulutus- ja käyttäytymismallien, digitaalisen murroksen sekä kaupunkiulttuurin parissa monessa eri yhteydessä. Systeeminen ajattelu, kestävä strategia, uudet digitaaliset liiketoimintamallit ja konseptit, tulevaisuuden kuluttajuus sekä sosiaaliset innovaatiot ovat hänen mukavuusaluettaan.
Vappu uskoo digitaalisaation mahdollisuuksiin tasa-arvoisen elinympäristön mahdollistajana ja siihen, että työn merkityksellisyys on avainasemassa systeemiseen muutoksen toteuttamisessa. Ekosysteemi tarvitsee merkityksen ja sitä toteuttavan kulttuurin. Vapun henkilökohtainen missio on kaivaa ihmisistä into esiin, auttaa löytämään merkitys sanalle miksi ja ilmiöittää uusi kestävän digitalisaation ideologia, jonka keinoin edistämme kokonaisvaltaisesti parempaa rakennettua ympäristöä.
Tämä blogi on neljäs osa blogisarjaa, jossa käsitellään Maria01-kampukselle “smart city hub” -työnimellä kehitettävää uutta avointa rakennetun ympäristön kohtaamispaikkaa. Tavoitteenamme on luoda Mariaan ekosysteemin “leikkikenttä”, jossa sosiaaliset innovaatiot, moniääniset keskustelut, kestävät ja innostavat konseptit, sekä avoin unelmointi kasvavat, kukkivat ja jalostuvat – ehkä jopa seuraavaksi KIRA-sarviseksi asti. Tila aukeaa alkuvuodesta 2020.