Luonnossa liikkuessani nautin ympäristöstä kaikilla aisteillani; hengittäessäni ilmaa maistan vuoden kierron, katseeni keskittämällä voin havaita ohikiitävän hetken, askeltaessani tunnen maan jalkapohjiani vasten ja erotan puiden havinan taustoittamasta äänimaisemasta eri äänien kerroksia.
Ehkä kaukaisen tien, lintuja, muita ihmisiä, koirien haukuntaa, vesistön ääniä, hyttysen äänen korvan juuresta sekä etäisiä taustakohinaan sulautuvia ääniä kuulokynnyksen raja-alueilta.
Kuulemamme äänet ohjaavat havaintoamme siinä missä muutkin aistimme. Katseen suuntaa kääntämällä tai silmät sulkemalla voimme valita sen mitä näemme, mutta korva ei toimi samoin. Kuuloaisti on valppaana sekä valveilla että nukkuessamme. Etäinen ukkonen valpastuttaa mielen ja soliseva vesi rauhoittaa.
Mitä vaadimme sisätilojen ääniltä?
Kuulon välityksellä aistittavat aistimukset vaikuttavat meihin ja siihen, miten koemme juuri tämän hetken. Sama korva, joka aistii luonnon monimuotoista äänikenttää, on palveluksessamme myös rakennetussa ympäristössä. Vietämme suuren osan ajasta sisätiloissa, tehden töitä, harrastaen, syöden, parantuen sekä palautuen, mutta onko tilojen äänelliset olosuhteet sopivia niiden funktionaalisuuteen?
Eräässä suunnittelutoimistossa esiteltiin äänimaisemointipalvelua, jossa siistin, visuaalisesti pelkistetyn ja helppokäyttöisen käyttöliittymän avulla räätälöitiin tilaan / tilanteeseen sopiva äänimaisemointi. Hyvä idea, mutta toteutus jätti toivomisen varaa.
Suljetun oven taakse sijoitettu bluetooth-kaiutin toisti epämääräisesti puiden lehvästön ääntä, mutta mitä tekemistä sillä on yllä kuvailemani, oikein metsän äänimaiseman kanssa? Lähinnä vaikutelma loi absurdin assosiaation kaappiin kahlitusta ja ahdistetusta luonnosta tai rikkoutuneesta laitteesta.
Näytöltä nähtyjen kuvien, sekä videoiden osalta korkea resoluutio on ollut edellytys jo pidemmän aikaa, joten on mielenkiintoista pohtia, miksi annamme äänessä ja sen julkisten tilojen järjestelmissä niin paljon anteeksi?
Perinteisesti kauppakeskuksissa, julkisissa tiloissa ja toimistoissa ääni ei ole ollut erityisen aktiivisessa roolissa. Tarpeen vaatiessa ääni on toistettu tilaan usein mahdollisimman halvoista ”tötteröistä”, jotta saadaan hätäviestit tarvittaessa kuulumaan. Samalla systeemillä on tuotettu akustisilta piirteiltään puutteellisiin tiloihin epäselvää äänimainontaa. Onko tämä kommunikoinnin tapa 2020-lukua? Mielestäni ei.
Parempia ääniä tulevaisuudessa
Tulevaisuuden äänijärjestelmiltä tulisi vaatia enemmän ja niiden tulisi kyetä kommunikoimaan kokijan kanssa luonnollisemmalla tasolla, kuten luonto ja sen äänimaisema, samalla tasolla kommunikoiden ja kuunnellen. Meidän pitää pystyä tekijöinä haastamaan vallitsevat mallit ja pyrkiä parantamaan niitä yhdessä.
Äänen osalta tilanne on ainakin harvinaisen selvä, sillä parannettavaa julkisten tilojen äänikokemuksessa on valtavasti. Saavutettavat edut ovat kiistattomat. Kun esimerkiksi asiakas viihtyy tilassa hyvin, on todennäköisempää, että hän käyttää enemmän rahaa ostoksiinsa ja palaa samaan paikkaan uudestaan. Kun julkisen tilan viihtyvyyttä saadaan parannettua väkijoukkoa rauhoittavalla äänisuunnittelulla, järjestyshäiriöt vähenevät ja virkavalta voi keskittyä muihin tehtäviin.
”Perinteisesti kauppakeskuksissa, julkisissa tiloissa ja toimistoissa ääni ei ole ollut erityisen aktiivisessa roolissa. Tarpeen vaatiessa ääni on toistettu tilaan usein mahdollisimman halvoista ”tötteröistä”, jotta saadaan hätäviestit tarvittaessa kuulumaan. Samalla systeemillä on tuotettu akustisilta piirteiltään puutteellisiin tiloihin epäselvää äänimainontaa. Onko tämä kommunikoinnin tapa 2020-lukua? Mielestäni ei.”
Minkälaisia sisällöllisiä ja teknisiä ratkaisuja sitten kommunikoivat tilat vaativat? Kuvitellaan hetkeksi itsemme tulevaisuuteen ja sen rakennettuihin ympäristöihin.
Teknologian määrä ympäristössämme kasvaa uusien tietomalleihin pohjaavien järjestelmien sulautuessa osaksi arkipäiväämme, mutta miten hyödynnämme tietoa muuhunkin kuin energian säästämiseen tai tilan käytön optimoimiseen? Voiko tila edistää hyvinvointia ja tuottaa sitä kautta sille lisäarvoa?
Tutkimuksien mukaan nykyään niin yleiset monitilatoimistot eivät välttämättä edesauta työnteon tehokkuutta ja työntekijät väsyvät joko liian kovassa melussa tai sitten tilan akustiikka on tehty turhan vaimentavaksi, jolloin pienikin naapuri pöydältä kuuluva ääni muuttuu häiritseväksi hiljaisuuden reunustaessa sitä. Voisiko älykäs, monikanavainen ja vuodenaikoja mukaileva peittoääni auttaa ongelman ratkaisussa?
Miten tila kommunikoi henkeään? Miten rakennus kommunikoi? Äänen avulla voidaan luoda uusi kommunikaatiokanava, jossa vaikkapa sometykkäykset kuullaan tilassa äänellisinä hienovaraisina eleinä. Tällöin kuuloaistin hyvät puolet, eli kyky huomioida asioita ilman, että niihin erikseen keskittyy, valjastetaan käyttöön.
Voidaanko luoda uudenlainen kommunikatiivinen keinoluonto tilaan? Sellainen, joka kommunikoi tilan arvoja, tavoitteita, tavoitteisiiin saapumista, prosessia tai vaikka säätilaa monikanavaisesti luonnon upeasta monimuotoisuudesta mallia ottaen?
Voiko ääni ja sen ymmärrys luoda uudenlaisen tavan kohdata ja jakaa, olla yhdessä, kuunnellen? Miten voisimme promotoida tilaa joka kommunikoi myös äänellisesti asiakkaan kanssa samalla tasolla? Mielestäni voi ja tässä on valtavan hieno mahdollisuus luoda uudenlaista rakentamisen ja kommunikaation kulttuuria.
Blogin kirjoitaja Aki Päivärinne (TeM) on Granlund Oy:ssä työskentelevä äänisuunnittelija ja haluaa kirjoituksissaan herättää kanssakuulijat pohtimaan laaja-alaisesti ja ennakkoluulottomasti erilaisia mahdollisuuksia hyödyntää ääntä rakennetussa ympäristössä.
Aki pyörittää rakennetun ympäristön innovaatio- keskittymässä Urban3:ssa Sound Labia.
.
Olisitko sinä kiinnostunut blogaamaan/vlogaamaan kanavissamme ja nostamaan #KIRAHVIn pöydälle? Tiedätkö jonkun, jonka ääni kannattaisi ehdottomasti nostaa Hubissa esiin? Ilmoita oma aiheesi mukaan