Infrarakentamisen kehitystä tuetaan miljoonilla euroilla

kesä 8, 2022

Teksti Toni Rajamäki
Kuva Juha Arvid Helminen

Julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin organisaatioilla on mahdollisuus saada tukea Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta, jonka avulla vauhditetaan vihreää siirtymää. 

Vihreä rakentaminen on yksi monista merkittävistä tekijöistä ilmastonmuutoksen torjumisessa, ja siksi ympäristöministeriö ja Business Finland panostavat vuosien 2021–2023 aikana yhteensä lähes 40 miljoonaa euroa rakennetun ympäristön ilmastotyöhön. Rahoituksen lähde on EU:n elvytysrahoitus.

Ympäristöministeriön toinen hakukierros on juuri päättymäisillään ja kaksi on vielä jäljellä. Business Finlandin viimeinen, noin 15 miljoonan euron suuruinen hakukierros päättyy lokakuun lopussa.

Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman tarkoituksena on tukea rakentamisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiohankkeita, joilla voidaan kehittää myös aiempaa ilmastoystävällisempää infrarakentamista. Ympäristöministeriön projektikoordinaattori Maija Stenvall avaa, että tukea voivat hakea kaikenlaiset organisaatiot.

– Hakemuksen voi laittaa jokainen organisaatio, jonka hanke liittyy rakennettuun ympäristöön. Hakija voi olla yritys, kunta, järjestö tai vaikka tutkimuslaitos.

Tukea myönnetään uusien, vihreää rakentamista tukevien ratkaisujen löytämiseen.

– Tuen avulla voidaan kokeilla jotain uutta, jolla tähdätään rakennetun ympäristön vähähiilisten ratkaisujen kehittämiseen.

Kotimaahan hankkeita suunnittelevat organisaatiot voivat hakea tukea ympäristöministeriöltä. Jos organisaatio näkee hankkeessaan kansainvälistä potentiaalia ja haluaa tehdä innovaatiollaan vientiä, tuki haetaan Business Finlandilta.

 

Kuva: Maija Stenvall/ ympäristöministeriö ja Laura Yli-Jama/ väylävirasto

Kehittämistarvetta on paljon

Suomessa ollaan monessa mielessä edelläkävijöitä ilmastonmuutoksen torjumisessa, mutta tekemistä riittää yhä. Infrarakentamisessa tarvitaan runsaasti tutkimusta ja kehittämistä vähähiilisyyden saavuttamiseksi.

– Esimerkiksi tietojenhallinnassa ja materiaalipankeissa on vielä paljon kehittämistarvetta. Niihin tarvitaan vielä lisää työkaluja, joilla saataisiin edistettyä vähähiilisyyttä. Joitakin käytäntöjä on kehitetty jo pitkään, kuten uusiomateriaalien teknisen soveltuvuuden arviointia. Monesti kyse on käytännönläheisistä toimintamenetelmistä, kertoo Väyläviraston yksikönpäällikkö Laura Yli-Jama.

Vähähiilisyyden saavuttamisen tarve vain korostuu, sillä IPCC:n tuoreen ilmastoraportin mukaan ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi tarvitaan entistä rajumpia toimia. Lisäksi ilmastonmuutoksen aiheuttamat ilmiöt vaikuttavat jo nyt infraan, minkä takia eri tilanteisiin sopeutuminen on tärkeää.

– Iso haaste on siinä, että tarvitsemme tietoa ja osaamista, joilla kehitetään yhteistyötä ja verkostoja. Esimerkiksi tulvat, lämpötilaerot ja myrskyt ovat asioita, jotka vaativat sopeutumista. Miten ilmastonmuutos vaikuttaa rakennusmateriaalien kestävyyteen ja rakennustapoihin, miten muutosten ennustettavuutta voidaan parantaa ja miten rakentamisessa pystytään ottamaan aiempaa paremmin huomioon olosuhteet ja tietotarpeet, Yli-Jama kiteyttää.

Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelman tavoitteena on edistää myös eri toimijoiden yhteistyötä. Yhteistyössä olennaista on oikeiden hankekumppaneiden löytäminen. Avustusten lisäksi ohjelma tarjoaa rakennetun ympäristön ilmastotyöstä kiinnostuneille toimijoille alustan laajalle verkostoitumiselle, yhteistyölle sekä parhaiden oppien jakamiselle.

– Tukimahdollisuuksiin voi tutustua netissä kirailmasto.fi-sivustolla, Stenvall vinkkaa.

OLE YHTEYDESSÄ

Maija Stenvall
Projektikoordinaattori
ympäristöministeriö
p. 0295 25 0354
maija.stenvall@gov.fi

Share This