Työkoneparvet rakentavat tulevaisuudessa väyliä itsenäisesti

huhti 6, 2023

Oulun yliopiston SWARM – Väylärakentamisen autonominen vähäpäästöinen työkoneparvi -hankkeessa kehitetään automatiikkaa, jolla väylärakentamisen työkoneet voivat toimia työmaalla itsenäisesti, ilman ihmisen ohjausta.

Itsenäisesti toimivat työkoneparvet säästävät polttoainetta, aikaa ja rahaa sekä parantavat työturvallisuutta verrattuna ihmisen ohjaamiin koneisiin. Työkoneparvella tarkoitetaan työmaalla yhdessä toimivia koneita.

Koneiden liikkumista optimoimalla säästetään jopa 40% polttoainetta

Työkoneiden autonomisen työskentelyn avulla voidaan väylärakentamisessa optimoida polttoaineen käyttöä, minimoida päästöjä ja tehdä urakoita totuttua pienemmillä työntekijämäärillä.

Väitöskirjatutkimuksissa on todettu, että materiaalien siirtoprosesseja optimoimalla voidaan säästää jopa 40 prosentteja polttoainetta. Kun koneet ajavat hitaammin ja saapuvat paikalle juuri oikeaan aikaan, syntyy myös vähemmän päästöjä, kertoo Oulun yliopiston professori Rauno Heikkilä. 

Hanketutkimusta edistetään myös yhdessä kansainvälisten kärkikehittäjämaiden kanssa.

Autonominen kaivuri on jo testivaiheessa

Hankkeessa kehitetään automaatiota, jonka avulla väylärakentamisessa voidaan hyödyntää itsenäisesti toimivia työkoneparvia. 

Työkoneparven muodostavat yhdessä toimivat koneet, kuten kaivuri, kuorma-auto, puskutraktori ja tiivistyskone. Tutkimme, miten koneet voisivat tehdä uutta tielinjaa autonomisesti avoimia infratietomalleja käyttäen, Heikkilä kertoo.

Toistaiseksi hankkeessa on kehitetty ja testattu autonomista kaivuria, seuraavaksi työn alle ovat tulossa puskutraktori ja tiivistyskone.

Jatkossa tutkitaan myös mahdollisuuksia kehittää koneiden toimintaa yhä adaptiivisempaan suuntaan, jotta koneet osaisivat reagoida ympäristönsä muutoksiin.

Hanke on erityisen kiinnostava väylärakentamisen urakoitsijan näkökulmasta. Vaikka uuden teknologian käyttöönotto vaatii investointeja, tuo autonominen työkoneparvi suuria säästöjä, vähentää päästöjä ja tehostaa väylärakentamista, Heikkilä tiivistää

 

Kumppanuusmalli SWARM – Väylärakentamisen autonominen vähäpäästöinen työkoneparvi -hanke on saanut 950 000 euroa tukea Business Finlandilta Vähähiilisen rakennetun ympäristön ohjelmasta. Rahoitus on peräisin EU:n elpymisvälineestä.

 

Share This