Tieto on digitalisaation kulmakivi. Tehdään rakennetun ympäristön tiedoista edelläkävijöinä yhteentoimivaa!

Olemme haastatelleet KIRAHubissa syksyn aikana laajan joukon rakennetun ympäristön yritysten edustajia tiedonhallinnan ja yhteentoimivuuden näkökulmasta alkuvuodesta 2023 lanseerattavaa yhteentoimivuushaastekampanjaa varten. Nyt on aika tarkastella teemaa laajemmin koko toimialan näkökulmasta. Annathan hetken aikaasi vastaamalla kyselyymme, joka osaltaan edistää kiinteistö- ja rakentamisalan muutosta kohti läpinäkyvämpää ja dataohjautuvampaa tulevaisuutta. Kysely on osa ympäristöministeriölle toteutettavaa ekosysteemievoluutio-hanketta. 

Rakennetun ympäristön tiedon yhteentoimivuus

 

Rakennettuun ympäristöön liittyy runsaasti yhteiskunnan kannalta tärkeää tietoa, jonka tulee olla helposti saatavilla ja käytettävissä. Tietojen tulee olla myös yhteentoimivassa muodossa, jotta yhteisen tietopääoman hyödyntämisestä saadaan kustannus- ja aikaetua rakennetun ympäristön toimijoille niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla.

Yhteentoimivuus tarkoittaa sitä, että kaikki tietoa käsittelevät tahot ymmärtävät yhteiset käsitteet samalla tavalla. Lisäksi informaation merkitys ei muutu, kun tietoa siirretään eri tietojärjestelmien välillä.

Tiedonhallintalaki (906/2019) edellyttää ministeriöitä ylläpitämään yhteentoimivuuden linjauksia omalla toimialallaan. Rakennetun ympäristön tiedon hallinnasta ja yhteentoimivuudesta vastaa pääasiassa ympäristöministeriö. Yhteentoimivuutta edistetään ympäristöministeriössä osana Ryhti-hanketta. (Teksti lainattu ympäristöministriön verkkosivuilta.)

Rakennetun ympäristön tiedonhallinnassa on käynnissä muutos, jossa alueidenkäytön ja rakentamisen tiedot tuodaan entistä helpommin saataville ja yhtenäiseen muotoon. Uusi toimintamalli syntyy yhteisesti sovituista tiedonrakenteista, lainsäädännöstä ja siitä, että tiedot ovat saatavilla yhdestä paikasta.

Ryhti-hankkeen tehtävänä on vuosina 2020–2024 mahdollistaa tämä muutos valtakunnallisesti. Työ jatkuu vielä pitkään sen jälkeenkin. Hankkeen lopputuotteena syntyy rakennetun ympäristön tietojärjestelmä, johon kootaan valtakunnallisesti alueidenkäytön ja rakentamisen tiedot. Uusi järjestelmä avautuu vaiheittain vuonna 2024.

Annathan hetken aikaasi vastaamalla kyselyymme, joka osaltaan edistää kiinteistö- ja rakentamisalan muutosta kohti läpinäkyvämpää ja dataohjautuvampaa tulevaisuutta

Kuule yhteentoimivuustyön ajankohtaisimmat kuulumiset

Tervetuloa Rakennetun ympäristön yhteentoimivuusinfoon 29.11.2022 klo 9–10:30, teemana Alueiden käyttö.

Yhteentoimivuusinfoissa kerrotaan rakennetun ympäristön yhteentoimivuustyön ajankohtaisia kuulumisia sekä esitellään yhteentoimivuusprojektien tuloksia. Tilaisuus järjestetään verkkotilaisuutena. Ilmoittaudu mukaan täältä.

Kysy meiltä lisää:

Vappu Id, COO @KIRAHub

vappu@kirahub.org

+358 50 4728700

Share This